Haapavesi on aloittanut yhteistyön MediAvun kanssa 1.12.2017.
Vuosi: 2017
MediAvulla aloittanut uusia kandivastaavia

MediAvun joukkoon on liittynyt uudet kandivastaavat Emilia Kemppinen Kuopiosta, Nikke Varis Tampereelta, Nelli Kaskisto Turusta ja Matias Sipilä Helsingistä. Oulussa jatkavat kandivastaavina Ville Lindholm sekä Antti Korhonen (suun terveydenhuolto).
Kandivastaavat toimivat MediApu Oy:n yhteyshenkilöinä yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Kandivastaavat auttavat ja ohjaavat mielellään esimerkiksi MediAvun työmahdollisuuksiin liittyvissä asioissa.
Mikkeli, Pudasjärvi ja Huittinen MediAvun rekrytoinnin piiriin
Johanna Melamies asiakkuuspäälliköksi
Jalasjärvi, Ilmajoki ja Kurikka MediAvun rekrytoinnin piiriin!

MediApu on aloittanut yhteistyön Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan terveyskeskusten kanssa. Terveyskeskukset kuuluvat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin ja Tampereen yliopistosairaalan piiriin. Virkoja Jalasjärvellä 6, Ilmajoella 9 ja Kurikassa 9. Alueella on 35 000 asukkaan väestöpohja. Terveyskeskukset kuuluvat JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymään.
Kurikka, Jalasjärvi ja Ilmajoki ovat reiluja, rehtejä ja aitoja kuntia Etelä-Pohjanmaalla. Tampereelle on matkaa kuntakeskuksesta riippuen n. 140−180 km, Vaasaan n. 80−100 km ja Seinäjoelle 17−35 km. Seinäjoelta on hyvät yhteydet kaikkialle Suomeen. Kurikka, Jalasjärvi ja Ilmajoki tarjoavat vahvan ja perinteikkään kulttuuripohjan, vireän urheiluelämän, monipuolisen luonnon ja palvelut sekä runsaasti harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia.
Lähde töihin Jalasjärven, Ilmajoen tai Kurikan terveyskeskukseen:
Terveyskeskuksissa saa tehdä monipuolista terveyskeskuslääkärin työtä yhdessä hyvien kollegojen kanssa ja samalla kehittyä hyväksi lääkäriksi. Yhteishenki henkilökunnan kesken on erinomainen, sillä terveyskeskuksissa on toimiva tukiverkosto. Yksiköt ovat sen verran pieniä, että opit tuntemaan työkaverisi ja kynnys kysyä asioista on pieni. Talossa kaikki toimii ja potilaan saa tutkittua hyvin. Terveyskeskuksissa jokainen yksikkö toimii omana tiiminä. Potilastietojärjestelmänä toimii Effica, josta näet nopeasti myös Seinäjoen keskussairaalan tekstit. Viikonloppupäivystysvelvoitetta ei ole ja arki-iltapäivystys noin kerran viikossa klo 20 saakka. Mahdollisuus tehdä lyhennettyä työviikkoa ja pidempiä työpäiviä. Kaikkien terveyskeskusten lähettyvillä sijaitsee kalustettu yksiö tai kaksio. Muitakin asuntoja järjestetään tarpeen mukaan!
Arkisto
- Työviikkoni Sairaala Novan psykiatrialla
- YEKin tk-palvelujen suorittaminen Oulaisissa
- Uusia mediapulaisia
- Kokemuksia Kannuksen terkasta
- Aurora Keskinen erikoistuu yleislääketieteeseen Malmin terveysasemalla
- Nuori lääkäri Riihimäen terkassa
- 2022
- MediAvun vuosi 2022
- Lastentautien erikoistuvana Jyväskylässä
- Joona Virkkala MediAvun toimitusjohtajaksi
- Kandikesän kuulumiset
- Tule hammaslääkäriksi Keiturin Soteen
- Lääkärinä Pihlajalinnan kuntatoimipisteissä
- Mikä hyvinvointialueissa mietityttää? – vastauksia yleisimpiin kysymyksiin
- Erikoistumassa neurolla Sairaala Novassa
- Terveiset Pielavedeltä
- Uusia mediapulaisia
- Mäntässä työskennellään hyvällä fiiliksellä
- Soitessa korostuu toimivan yhteistyön helppous
- Huhtikuisia mietteitä ja kohtaamisia hiihtoladulla
- Hammaslääkärin työmahdollisuudet laajenivat
- Lääkärinä Pihlajalinnalla Parkanossa
- Yhteistyömme Helsingin kanssa jatkuu
- Akuuttilääketieteen erikoistuvana Sairaala Novassa
- Sinustako some-hammaslääkäri?
- Lääkärin koulutus toimii Vaasassa
- Nuoret lääkärit Mäntsälässä
- Hammaslääkäriksi Vankiterveydenhuoltoon
- 2021
- MediAvun vuosi 2021
- Erikoistumassa Jyväskylässä
- Lapin työtarjonta laajeni
- Loikka lännestä itään kannatti
- Kalajoella nuori lääkäri saa hyvän alun uralleen
- Vantaa rekrytoinnin piiriin
- Mieltä kannattaa hoitaa
- MediAvussa aloitti uusi rekrytointikoordinaattori
- Kauttamme lääkäriksi Kysteriin
- Sovi kesätyöt 2022!
- Aloitimme yhteistyön Etelä-Savon Työterveyden kanssa
- Yhteistyö Vankiterveydenhuollon kanssa laajeni
- Uudet mediapulaiset
- YEK ja erikoistuminen / webinaari 4.5.2021
- Lääkäriksi Kainuuseen
- Vaasassa nuori lääkäri ei jää yksin
- Nuoren lääkärin terveiset Raahesta!
- 2020
- MediAvun vuosi 2020
- Rekrytoimme Vaalijalaan myös hammaslääkäreitä
- Huolta ja toivoa – nuorten psykiatrisen hoidon tarve kasvanut
- Miksi ryhtyisit nuorisopsykiatriksi?
- Koronakriisi heijastuu mielenterveyteen
- Nyt töitä myös suuhygienisteille sekä hammashoitajille
- MediApu yhteistyössä Kainuun keskussairaalan kanssa
- Kandivastaavien tiimimme kasvoi!
- Kalajoen terveyskeskuksessa työilmapiiri on rento ja lämmin
- Lääkäriksi Vaasaan? Koulutusylilääkärin terveiset
- Aloitimme yhteistyön Salon kanssa 8.6.2020
- Aloitimme yhteistyön Säkylän kanssa 1.6.2020.
- Wiitaunioni yhteistyöhön hammaslääkärirekrytoinnissa
- Toimintamme vallitsevassa poikkeustilanteessa
- Oulainen MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Kysteri MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Tarjoamme myös lyhytaikaisia työjaksoja sekä yksittäisiä työvuoroja
- NLY palkitsi viidellä tähdellä useita yhteistyökumppaneitamme
- 2019
- Helsingin kaupunki MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Haemme rekrytointikoordinaattoria sekä asiakkuuspäällikköä. Hae 13.10.2019 mennessä!
- Mira Repo on nimitetty HR- ja talouspäälliköksi
- Kuusamo yhteistyöhön myös hammaslääkärirekrytoinnissa
- Heli Rissanen aloittaa MediAvun toimitusjohtajana 1.9.2019 alkaen
- Juha Jäälinoja ja Antti Kaleva asiakkuuspäälliköiksi
- Vapaat YEK- ja terveyskeskuspaikat 2020
- Keusote MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Jenni Alasimi aloitti markkinointikoordinaattorina
- Markku Myllylä asiakkuuspäälliköksi
- 2018
- Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!
- Lisää rekryvoimaa Mediavulle!
- Someron terveyskeskus MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Sonja Haapaniemen perhevapaan ajan sijaisina toimii Meri Tuunainen
- MediApu on aloittanut yhteistyön Vankiterveydenhuollon kanssa
- Lisää rekryvoimaa Mediavulle! Meri aloitti työt asiakkuusvastaana 25.6.2018.
- Seinäjoen terveyskeskuksen lääkärirekrytointi sekä OYS:n kahden osaston erikostuvien lääkäreiden rekrytoinnit MediAvun piiriin
- MediApu tarjoaa apua kuntien ja sotealueiden lääkäripulaan – lue lisää Terveysvuosi 2018 -lehdestä.
- TAYS:n akuutti-, oikeus- ja nuorisopsykiatrian osastojen lääkärirekrytointi MediAvun piiriin
- 2017
- Haapavesi MediAvun rekrytoinnin piiriin
- MediAvulla aloittanut uusia kandivastaavia
- Mikkeli, Pudasjärvi ja Huittinen MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Johanna Melamies asiakkuuspäälliköksi
- Jalasjärvi, Ilmajoki ja Kurikka MediAvun rekrytoinnin piiriin!
- 2016
- MediApu ja Pihlajalinna yhteistyöhön
- Viitasaari ja Mäntsälä MediAvun rekrytoinnin piiriin
- Markku Myllylä asiakkuusvastaavaksi
- Joni Jylli asiakkuuspäälliköksi ja Heli Makkonen asiakkuusvastaavaksi
- Riihimäki MediAvun rekrytoinnin piiriin