Kirjoittaja LT Hanna-Mari Alanen on Taysin psykiatrian toimialuejohtaja ja ylilääkäri. Hän on huolissaan koronapandemian pitkäaikaisvaikutuksista psykiatriseen hoitoon ja mielenterveysongelmien kasvuun.
Koronapandemian toinen aalto on kiihtymässä Pirkanmaallakin. Tässä vaiheessa on vaikea vetää johtopäätöksiä siitä, millaisia vaikutuksia sillä on mielenterveyteen. Joka tapauksessa korona ei ole jättänyt ketään kylmäksi: liki jokainen on kokenut epämiellyttäviä tunteita. Jopa ne, joilla ei ole aikaisemmin ollut ahdistuneisuustaipumusta, ovat olleet ahdistuneita tässä tilanteessa.
Tavallisetkin asiat ovat muuttuneet hankaliksi: kaupassa käydessä pitää miettiä, miten avaa oven, onko käsidesiä saatavilla ja pysyvätkö ihmiset riittävän etäisyyden päässä. Ei ole kenellekään hyväksi, että yksi ja sama asia pyörii koko ajan päässä ja aiheuttaa huolta. Se syö energiaa.
Me hyväosaiset voimme ajatella, että mikäs tässä on ollessa. Matkailu ulkomaille tai ravintolassa rilluttelu ei ole välttämätöntä. Toisaalta esimerkiksi kulttuuripalveluiden rajoittaminen voikin taas olla huono asia mielenterveyden kannalta.
Mitä tulee psykiatrisiin potilaisiin, alkukeväänä sairaalassa tapahtui notkahdus – meillä oli jopa 1‒2 osastollista tyhjiä sairaansijoja. Jo silloin ajattelin, että mihin tämä johtaa. Tunne oli samanlainen kuin silloin, kun pienet lapset ovat yhtäkkiä aivan hiljaa – sitä vain odottaa, milloin räsähtää.
Jo kevään lopulla räsähti. Psykiatristen sairaansijojen kuormitusaste oli sataprosenttinen, ja sama ongelma jatkuu edelleen. Vapautuneelle paikalle on heti tulija. Valtakunnallisesti tilanne on ollut sama: psykiatriset sairaalat ovat olleet täynnä kaikkialla. Lisäksi potilaat ovat entistä sairaampia, psykoosit vaikeampia ja masennus syvemmällä.
Psykiatristen sairaansijojen kuormitusaste oli kevään lopulla sataprosenttinen, ja sama ongelma jatkuu. Vapautuneelle paikalle on heti tulija.
Kesällä omais- ja potilasjärjestö teki haastattelututkimuksen psykiatrisille potilaille ja heidän omaisilleen. Palaute oli jokseenkin tyrmäävä: koronakriisi oli vaikuttanut pelkästään negatiivisesti.
Jo keväällä siirryimme osittain etävastaanottoihin. Ne sopivat potilaille, jotka tunnetaan ja jotka eivät tarvitse kokonaisvaltaista arviota. Kaikille ne eivät käy. Etänä ei voida tehdä diagnostiikkaa eikä seurata hoidon tehoa. Etänä kuulee puheen, mutta kehon kieli ei välity, eikä se, miltä asiakas näyttää.
Kotikäynnit ovat myös informaation lähteenä: onko tiskit tiskattu ja roskat viety. Tällaiset toimintakyvystä kertovat asiat eivät aina selviä etävastaanotolla.
Uskoisin, että hoitovaje alkaa näkyä vasta pikkuhiljaa. Ihmiset eivät välttämättä tulleet etävastaanotolle ja ryhmätoiminnatkin pysähtyivät. Vaikeammin sairaille, kuten psykoottisille, arjen rutiineja tukevat toiminnat ovat tärkeitä.
Etätyötkin voivat vaikuttaa mielenterveyteen, jos niitä ei pysty itse säätelemään. Jos on 24/7 kotona, jää kaipaamaan niin työyhteisöä kuin käytäväkeskusteluja ja yhteisiä kahvitaukoja. Kotonakin voi ahdistus kasvaa liian suureksi.
Pikkujuttuja eivät ole myöskään yt:t ja lomautukset, joista voi seurata mielenterveysongelmia ja jopa psykiatrisen hoidon tarvetta. Henkisen kuormituksen lisäksi tulee aineellisia menetyksiä.
Ymmärrän kyllä, että kaikki koronaan liittyvät rajoitukset ovat olleet välttämättömiä, mutta minkä varjolla? Valtio ja kunnat ovat osoittaneet rahoitusta varsinaiseen kriisiin, mutta liikeneekö rahaa myös traumojen ja muiden vaurioiden hoitoon?
Raskasta on sekin, ettei tiedetä, milloin koronakriisi loppuu. Ei voi soveltaa sitä vanhan kansan viisautta, että kyllähän sitä istuu vaikka aidanseipään nokassa, kun tietää, ettei se ole ikuista.
Hanna-Mari Alanen
Kuva: © Marjaana Malkamäki
Alkuperäinen julkaisu: Tarinoita Taysista / Blogi: Koronakriisi heijastuu mielenterveyteen