fbpx

Terveiset Pielavedeltä

Yleislääketieteen erikoislääkäri Liisa Pietilä

Olen Liisa Pietilä, yleislääketieteen erikoislääkäri, jolla on myös lastenneuvola ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys. Yleislääkärinä toimiminen muodostui jo varhain urallani tärkeäksi ja siinä pidän erityisesti työskentelystä perheiden, vanhemmuuden ja lasten kanssa. Siksi olenkin kouluttautunut Lapset puheeksi -työmenetelmiin.

Viime vuosina perhekeskuksen kehittäminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa on ollut antoisaa. Noin kahdeksan vuotta olen ollut kouluttajalääkäri ja nyt olen mukana yleislääketieteen erl-koulutuksen kehittämisessä. Vastaan Nilakan alueen kouluttajalääkäreiden työstä sekä koulutuksemme laadusta, kehittämisestä. Vapaa-aikana liikun ja rentoudun monin tavoin luonnossa sekä pidän matkustamisesta.

Työnkuvani Kysterissä

Työskentelen Pielaveden terveysasemalla. Teen hieman vastaanottotyötä, mutta pääosin perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolaa. Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa yksittäisissä potilasasioissa ja erilaisissa verkostoissa. Olen saanut rakentaa vastaanottotyöni sisältöä itselleni kiinnostavaksi ja hoidankin paljon gynekologisia potilaita.

Nuorten lääkäreiden ohjaaminen on tärkeä osa työtäni; tällä hetkellä minulla on yksi erikoistuva ja kaksi yek-vaiheen lääkäriä ohjauksessa. Aikaa menee myös erilaiseen työn kehittämiseen ja toiminta luottamusmiehenä vie myös osansa.

Viiden tähden koulutuspaikassa nuori lääkäri huomioidaan

Perehdytystä varten on selkeä suunnitelma ja perehdytyskurssi. Olemme nähneet tärkeäksi hyvän työhön ja toimintaympäristöön perehdyttämisen sekä työpaikan työkavereihin tutustumisen.

Jokaiselle koulutettavalle nimetään oma ohjaaja ja ohjaus toteutuu säännöllisesti viikoittain. Kaikki ohjaajamme ovat erikoislääkärikouluttajia. Kolme kertaa kuukaudessa on toimipaikkakoulutus ja lisäksi voi osallistua KYS:n klinikkameetingeihin. Lääkäreiden omaa työnohjausta on kerran kuukaudessa. Lisäksi Kysterin YEK-vaiheen lääkäreille on yhteinen koulutus kerran kuukaudessa ja erikoistuville KYS-piirin koulutus kerran kuukaudessa. Teamsiin on koottu perehdytysmateriaalia ja ohjeita helposti käytettäväksi ja konsultoiva lääkäri on päivittäin puhelinsoiton päässä.

Työnkuva rakennetaan toiveita kuunnellen

Polilla työskennellään hoitaja-lääkärityöparimallilla ja omaa työpohjaa sekä vastaanottoaikoja voi muovata toiveiden mukaan. Moni tekee osa-aikaista työtä. Työnkuvaa rakennetaan omat oppimisen tarpeet ja toiveet huomioiden.

Työilmapiiristä olemme saaneet kehuja

Kovasti ovat kehuneet työilmapiiriä! Teemme joustavasti yhdessä työtä potilaan parhaaksi. Hoitajat ovat kokeneita ja auttavat mielellään. Kollegaa saa aina konsultoida.

Parasta työssäni Kysterin Pielavedellä

Työkaverit! Mahdollisuus muokata omaa työnkuvaa ja tapaa tehdä työtä vastaamaan omia työn tavoitteita ja arvoja. Olen myös tarvittaessa voinut muokata työtäni omaa jaksamista tukevaksi.

YEK-polkusi rakentuu Kysterissä näin

Mielellään jo ennen jakson alkua kuulemme, missä ja millaista työtä olet tehnyt. Mietimme taustasi ja omien koulutuksellisten tavoitteidesi pohjalta sinulle tarpeellisen työnkuvan. Alkuun on perehdytys ja myös ohjaukset alkavat kerran viikossa. Osallistut toimipaikkakoulutuksiin, yek-vaiheen lääkäreiden yhteiskoulutuksiin ja ulkopuolisiin koulutuksiin. Ohjaajasi seuraa ja arvioi kanssasi oppimista sekä päivittää oppimistavoitteitasi.

Meillä on ollut yek-jaksolla lääkäreitä, joille tk-työ on ollut hyvin uutta sekä kokeneempia kollegoita, joille työ on jo tutumpaa. Kokemattomammat olemme hissuksiin perehdyttäneet työhön, huomioiden pidemmät vastaanottoajat ja antaen reilusti toimistotyöaikaa.

Neuvolatyöhön olemme perehdyttäneet ensin työtä seuraamalla ja sitten tuetusti yksin tehden. Myös kokeneemmat ovat tuetusti siirtyneet heille vieraammille sektoreille.

Pielavedellä on vuodeosasto, jossa on 20 potilaspaikkaa. Siellä saa hyvän tuntuman sisätautien, kirurgian, neurologian ja geriatrian potilaisiin. Meillä käy konsultoimassa kardiologi, ortopedi, psykiatri ja geriatri. Mm. tämän ansiosta potilaiden diagnostiikka ja hoito onnistuu pth:ssa mahdollisimman pitkään.

Tervetuloa meille Kysteriin!

Meillä työskennellessä olet Pohjois-Savon shp:n palveluksessa ja siirtyessäsi esh:n palveluja tekemään, säilyvät mm. lomaedut. Saat hyvän perehdytyksen, koulutuksen, monipuolisen työn ja kollegiaaliset työkaverit. Savolaiset potilaatkin ovat kivoja!

Liisa Pietilä

Yleislääketieteen erikoislääkäri, Pielavesi

Voit sopia kauttamme töitä Kysteriin. Avullamme työllistyt toimipaikan omaksi lääkäriksi.