fbpx

Lapuan sote-keskus tarjoaa joustoa ja vahvaa yhdessä tekemisen meininkiä

Tervehdys! Olen Marjo Ulvinen, 47-vuotias yleislääkäri ja työskentelen Lapuan sote-keskuksessa. Työnkuvani on vaihdellut tarpeen mukaan, työpäivä alkaa kello 8. Työnantajani on suhtautunut työaikaan joustavasti ja teen nyt 80 % työaikaa. Torstai on lyhennyspäiväni. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona työpäivä loppuu neljältä, perjantaisin puoli kolmen maissa.

Työpäivääni kuuluu perusvastaanottoa, hoitajien konsultaatioita, soittoja potilaille ja pientoimenpiteitä. Päivät kuluvat nopsaan! Minulla on mahdollisuus vaikuttaa tekemiini ns. sektoreihin, esimerkiksi tällä hetkellä teen opiskeluterveydenhuoltoa, nuorten lääkäreiden ohjausta ja työttömien työterveyshuoltoa. Päivystystä on kohtuullisesti. Työnantajani suhtautuu myönteisesti koulutukseen ja koulutuksiin pääsee hyvin osallistumaan. Käyn tällä hetkellä kouluttajalääkärikoulutusta.

Työpaikassani on hyvä ilmapiiri ja ‘’vahva tekemisen meininki’’. Meillä puhalletaan yhteen hiileen!

Millainen Lapuan sote-keskus on työpaikkana?

Työpaikkaan oli helppo tulla töihin – koin itseni tervetulleeksi! Minua perehdytettiin hyvin, eli missään vaiheessa ei jätetty yksin ‘selviytymään’. Lapualla on noin 14 000 asukasta. Lapuan sote-keskus on toimiva, sieltä löytyy vastaanoton lisäksi arkisin mm. kiirevastaanotto, röntgen, laboratorio. Radiologi käy kerran viikossa. Holter ja unipolygrafiat järjestyvät nopeasti. Kollegiaalista tukea on saatavissa. Kerran kuukaudessa järjestetään tieteellinen meeting ja perjantaiaamu alkaa lääkärien yhteispalaverilla. Osallistumme etäyhteyksillä lähiterveyspalveluiden yhteisiin koulutuksiin ja kokouksiin. 

Minkälaisia ajanviettomahdollisuuksia Lapualla on?

Lapua on tunnettu mm. pesäpallosta, kulttuurikeskus Vanhasta Paukusta ja laskettelijalle löytyy Simpsiön laskettelukeskus.

Terveisiä tuleville kollegoille?

Tervetuloa meille töihin – olit sitten nuori, keski-ikäinen tai eläkeikää lähestyvä kollega!

Marjo Ulvinen
yleislääkäri Lapuan sote-keskuksessa