Hei, olen Otto Tolppola, 30-vuotias mies Vantaalta. Kuopiosta sain oppini lääketieteeseen ja valmistuin sieltä vuonna 2019. Keusoten alueella Mäntsälässä/Pornaisissa olen ollut töissä yhteensä hieman yli kahden vuoden ajan. Työskentelen terveysasemalla ns. ”kanta”-tiimissä, jossa työfokus on monilääkittyjen iäkkäiden ja terveyshyödyn edistämisen parissa. Lisäksi teen satunnaisina päivinä toimenpiteitä ja koululaisten tarkastuksia.
Aamut aloitan yleensä paperitöitä tehdessä, kahvikuppi kuuluu luonnollisesti rutiiniin. Päivän aikana joko pidän vastaanottoa tai toimin konsulttilääkärinä hoitajille. Mallin ja pandemiatilanteen vuoksi painopiste on myös etätyössä. Itse en usein varaa soittoaikoja tietylle kellonajalle, sillä puhelun kesto saattaa vaihdella parista minuutista puoleen tuntiin.
Parasta ovat vuorovaikutus ja nopea apu
Tiimityömallissa parasta on jatkuva vuorovaikutus muiden ammattilaisten kanssa. Lääkäreitä voi konsultoida matalalla kynnyksellä, ja hoitajilta voi selvittää nopeasti käytännön asiat. Olen kokenut, että useinkaan lääketieteellinen puoli ei ole uudessa työpaikassa suurin haaste, vaan paikalliset toimintatavat ja hoitoketjut. Kysymyksiin saa nopean avun hetkessä. Tiimin yhteishenki on mainio, ja porukkaan pääsee helposti mukaan. Tiimin sisällä järjestämme ajoin brunsseja ja pitsapäiviä.
YEK-palveluihin kuuluvista ohjaustunneista pidetään Mäntsälässä kiinni. Koulutusta on myös koko Keusoten tasolla tarjolla viikoittain. Mäntsälässä on kompakti terveysasema. Matka omalla ajoneuvolla moottoritietä kuluu nopeasti pääkaupunkiseudulta ja Lahdesta, kimppakyytejäkin on järjestetty.

Hei, olen Lahtisen Atte! Olen valmistunut lääkäriksi noin kaksi vuotta sitten Helsingistä ja tällä hetkellä suoritan YEK-/erikoistumispalveluitani Keusotessa, Mäntsälässä. Terveyskeskustyön lisäksi teen väitöskirjaan tähtäävää tutkimusta hematologisten sairauksien genetiikasta.
Työskentelen Mäntsälän terveysasemalla, episoditiimissä vastuulääkärinä. Monipuolisen terveyskeskuslääkärin työn lisäksi toimin koululääkärinä ammattikoululla. Työohjelma suunnitellaan itse ja tällä tavalla työpäivän saa rakentaa haluamansa näköiseksi. Työajoissa löytyy joustovaraa ja etätyötäkin saa sovittua. Päivä menee muiden ammattilaisten konsultoivana, kiirevastaanotolla tai vastaanottopäivänä omien potilaiden hoitamisessa.
Tiimityömallissa työskennellään toisiamme tukien
Perehdytystä olen saanut yksikön toimintamalliin ja -tapoihin. Ohjausta on viikoittain YEK- ja tutortuntien muodossa. Mäntsälässä on käytössä tiimimalli, joka mahdollistaa muiden ammattilaisten konsultoinnin helposti. Samassa tiimityötilassa työskentelee lääkärit, hoitajat ja fysioterapeutit. Tiedonvälitys ammattilaisten välillä on nopeaa ja kaikkien työpanosta arvostetaan. Työtä tehdään yhteisten tavoitteiden eteen toisia tukien. Työilmapiiri tiimissä on hyvä ja vapaa-ajan tapahtumiakin on suunniteltu.
YEK-polkuni on tällä hetkellä rakennettu terveyskeskuspalveluiden suorittamiseksi. Keusoten alueella on hyvät mahdollisuudet myös muiden YEK-palveluiden suorittamiseen. Minulla on nimetty YEK-ohjaaja, viikoittaiset YEK-tunnit. Lisäksi eri ammattiryhmien konsultointi on myös mahdollista. Näiden lisäksi voin hakeutua minua kiinnostaviin koulutuksiin.
Nuoren lääkärin kannattaa valita työpaikaksi Mäntsälä, koska työnkuva Mäntsälässä on monipuolinen
Työhön pääsee nopeasti sisään tiimissä, kun muilta voi kysyä helposti, miten kannattaa ja on tapana toimia. Työnkuvaan voi itse hyvin vaikuttaa. Mahdollisuus koululääkäri- ja neuvolatyöhön terveyskeskustyön lisäksi. Keusotessa voi suorittaa monipuolisesti YEK- ja erikoistumispalveluita.

Kun suunnittelet erikoistumistasi, kysy meiltä apua. Saat kattavasti vertailukelpoista tietoa työpaikoista, mikä helpottaa urapolkusi suunnittelua.