Vaasassa nuori lääkäri ei jää yksin

Olen Salla Janhonen, Kuopiossa opiskellut ja vuonna 2018 valmistunut LL alun perin Keski-Suomesta. Tykkään luonnossa liikkumisesta sekä käsitöistä ja jatkuvasti tässä onkin jokin neuleprojekti kesken. Työskentelen Vaasan terveyskeskuksessa, eli teen siis tavallista vastaanottotyötä. Lisäksi työnkuvaani kuuluu lastenneuvola kaksi päivää kuukaudessa.

Itse olen viihtynyt Vaasan terveyskeskuksessa hyvin. Kuten varmasti ainakin lähes kaikissa terveyskeskuksissa, potilaita on paljon ja kohtalaista kiirettä piisaa. Kollegat ovat kuitenkin aivan loistavia ja hoitajat asiansa osaavia, joten arki rullaa hyvin.

Apua, pitääkö sitä ruotsia puhua?

Itse päädyin Vaasaan vähän sattumalta. Ystäväni muutti Seinäjoelle, ja kävimme kerran Vaasassa muutama vuosi sitten. Ajattelin, että voisihan se olla hauskaa ja ainakin ihan erilaista asua Vaasassa. Valmistumisen kynnyksellä sähköpostiin kilahti MediAvulta viesti avoimista YEK-paikoista ja satuin huomaamaan, että Vaasassa olisi paikka auki ja pelkällä suomen kielellä pärjäisi. No, kyllä ruotsia on myöhemmin tarvinnut puhua (ja usein!), mutta siitäkin on selvitty ja kielitaito on karttunut.

Ei sitä ruotsia kannata liikaa pelätä!

Ruotsin kieli onkin se asia, jota haluan tässä puheenvuorossa erityisesti painottaa: ihmiset ovat todella ymmärtäväisiä ja itsekin aloitin aivan onnettomalla kielitaidolla, joten ei sitä ruotsia kannata liikaa pelätä!

Tavallinen työpäiväni on mukavan vaihteleva

Työskentelen maanantaista torstaihin kahdeksasta neljään ja perjantaina lopettelen vartin yli kaksi. Tavallisena työpäivänä minulla on kiireettömiä vastaanottoaikoja, pari päivystyspotilasta, hoitajien tekemiä paperikonsultaatioita, puhelinaikoja, reseptien uusintaa ja labravastauksien läpikäymistä. Kuten edellä sanottu, käyn pari kertaa kuukaudessa päivän lastenneuvolassa ja kerran viikossa minulla on ns. asemapäivystysvuoro, jolloin toimin päivystävien hoitajien konsulttina ja pääasiassa käyn katsomassa potilaat hoitajien huoneissa.

Olen tyytyväinen työyhteisööni

Työporukan yhteishenki tulee ilmi mielestäni ihan tavallisessa työnteossa. Työyhteisömme on avoin ja kannustava sekä kehitysmyönteinen. Uusia ideoita ja toimintatapoja otetaan matalalla kynnyksellä kokeiluun. Asioista puhutaan avoimesti ja palautetta annetaan rakentavasti ja niistä otetaan opiksi. Tyytyväiseksi tekee myös tietynlainen joustavuus, hyvä työyhteisö, kollegiaalisuus sekä hyvä seniorituki. Myös mahdolliset vapaapäivätoiveet ovat aina hyvin toteutuneet. Joukossa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä kollegoja ja hoitajia, mikä on näin idästä tulleena virkistävää vaihtelua.

Nuoren lääkärin ohjaus on järjestetty hyvin

Nuoren lääkärin näkökulmasta varmasti suurimpana vahvuutena koen hyvin järjestetyn erikoistuvien ohjauksen ja koulutuksen. Jokaiselle on nimetty oma ohjaaja, jonka kanssa sovitaan tutortunti viikoittain. Ilmapiiri on hyvin kannustava ja myönteinen, ja kaikilta voi aina kysyä apua. Meille on järjestetty työajalla säännöllisesti toteutetut erikoistuvien lääkäreiden koulutukset, joiden sisältöön saamme itse vaikuttaa. Ulkopuolisiin koulutuksiin, esimerkiksi lääkäripäiville, kannustetaan osallistumaan, mikä ei ymmärtääkseni ole ihan itsestäänselvyys jokaisessa työpaikassa. Jokainen laatii itse oman työohjelmansa, mikä on myös erittäin iso plussa.

Vinkki työnhakuun

Kandina ja nuorena lääkärinä kannattaa käydä katsomassa rohkeasti erilaisia työpaikkoja eri puolilla Suomea, jos vain muun elämän puitteissa se on mahdollista! Kun paikkaan tykästyy, joskus yhdeksäksi kuukaudeksi suunniteltu tk-pätkä esimerkiksi Vaasan tk:ssa saattaakin venähtää useammaksi vuodeksi 😊

Salla Janhonen, terveyskeskuslääkäri
Vaasan terveyskeskus

Nuoren lääkärin terveiset Raahesta!

Olen Maija, 2020 Oulusta valmistunut nuori lääkäri ja todennäköisesti tuleva yleislääkäri.

Olen töissä Raahen terveyskeskuksessa ja tällä hetkellä työskentelen Raahen terveysasemalla osastolla lääkärinä. Ensimmäisen kerran olin Raahen tk:ssa vastaanottopuolella töissä viidennen lääkisvuoden jälkeen kesäkandina. Valmistumisen jälkeen tulin takaisin töihin Raaheen, ensin vastaanottoon ja nyt vuoden alusta perusterveydenhuollon osastolle. Osasto on yleislääketieteen osasto, potilasmateriaali on siis monipuolista ja tulosyyt osastolle moninaisia. Osastolla olen puoli vuotta ja tämän jälkeen palaan vastaanottotyöhön. Vastaanottotyö on monipuolista tk-lääkärin työtä sisältäen paljon myös sektoritöitä, näitä pystyy myös oman kiinnostuksen mukaan suuntaamaan.

Uutena lääkärinä Raahessa

Nyt osastolle tullessa pääsin ensin pariksi päiväksi ylimääräiseksi mukaan osastolle, jolloin osastojen käytännöt tulivat tutuiksi. Tämän jälkeen varsinaiset työt oli helppo aloittaa, kun osaan potilaista oli jo ehtinyt hieman tutustua. Seniori on tavoitettavissa päivittäin konsultaatioasioissa. Viikoittain pyöriviin terveyskeskuksen omiin koulutuksiin sekä OYS:n alueellisiin koulutuksiin kannustetaan osallistumaan.

Asioiden kanssa ei ole tarvinnut jäädä yksin.

Aiemmin vastaanottopuolella jokaiselle eri sektorille (esim. äitiys-, lasten- ja ehkäisyneuvola, koulutarkastukset) järjestettiin puolen päivän mittainen perehdytys kuhunkin työhön. Tutorin kanssa ohjaustunti on ollut kerran viikossa, jolloin on käyty läpi hankalampia potilastapauksia tai muita mielen päällä olevia asioita. Konsulttilääkäri on nimitettynä päivittäin koko päiväksi, konsultilla ei pääsääntöisesti ole potilasaikoja vaan päivä on varattu paperihommille, joten ovelle kehtaa mennä koputtelemaan milloin vain.

Työ on monipuolista ja saan vaikuttaa siihen itse

Olen päässyt vaikuttamaan hyvin omaan työnkuvaani! Olen esimerkiksi tehnyt paljon neuvolatyötä sekä katsonut vastaanotolla paljon gynekologisia vaivoja. Osastolle pääsee halutessaan ja itse toivoinkin kuuden kuukauden jaksoa YEKin suorittamiseksi. Viime vuoden loppupuolella tein parin kuukauden ajan lyhennettyä työaikaa omasta toiveestani, mikä järjestyi helposti. Kirjallista työaikaa on vastaanoton puolen töissä pystynyt aina pyytämään tarvittaessa lisää ja lähtökohtaisesti lausuntojen tekemiseen pyritään jo valmiiksi varaamaan pidempi vastaanottoaika.

Työskentely yhdessä on mukavaa

Olen kokenut työilmapiirin hyväksi, kysyessä on apua aina saanut niin hoitajilta kuin lääkäreiltäkin ja kahvihuoneeseen ovat kaikki tervetulleita. Toki koronarajoitukset ovat kokoontumisia viime aikoina rajoittaneet. Asioiden kanssa ei ole tarvinnut jäädä yksin.

RAS on hyvä valinta nuorelle lääkärille

Raahessa terveyskeskuslääkärin työ on monipuolista ja potilaita pystyy tutkimaan pitkälle itse kattavan rtg- ja laboratoriomahdollisuuksien myötä. Raahen sairaalassa on myös useamman erikoisalan edustus vähintään viikoittain, joten talon sisällä pystyy sujuvasti konsultoimaan useista vaivoista ja monet vaivat voidaan Raahessa hoitaa loppuun saakka. RAS:ssa pääsee halutessaan kokeilemaan työtekoa sekä isossa terveyskeskuksessa, jossa röntgen- ja kuvantamispalvelut ovat osin ympäri vuorokauden saatavissa, sekä pienemmillä sivuterveysasemilla, joilla työyhteisöt ovat vielä tiiviimmät ja hoitohenkilökunta tuntee potilaat hyvin jo ennalta. Talon sisäisiä koulutuksia on viikoittain ja talon ulkopuolisiin koulutuksiin pääsee myös hyvin osallistumaan.

Tervetuloa meille työkaveriksi!
Maija Harjukelo