MediApu työnantajana
Me MediApulaiset olemme nuorekas, kekseliäs ja ahkera työyhteisö, jonka arjesta ei puutu naurua. MediAvussa jokainen työntekijä pääsee vaikuttamaan, luomaan työkulttuuria ja olemaan osa suomalaisen terveydenhuollon ja lääkärirekrytoinnin tulevaisuutta. Pelkän työpaikan sijaan tarjoamme sinulle kasvupaikan ja joukon uusia ystäviä.
Tavoitteemme on, että jokaisella työyhteisömme jäsenellä olisi töihin tullessaan hyvä fiilis! Tarjoamme työntekijöille mielenkiintoisia ja tarpeeksi haastavia työtehtäviä sekä vastuuta, jonka kanssa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Haluamme, ettei yksikään työntekijä leipäänny työssään tai kaadu stressin alle. Työroolista riippumatta autamme toinen toisiamme ja apua saa aina kysyä! Epäonnistuminen on mielestämme inhimillistä ja aina uusi mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta.
Mielestämme johtaminen kuuluu kaikille, minkä vuoksi haluamme pitää organisaation rakenteen mahdollisimman yksinkertaisena ja työkulttuurin avoimena. Luotamme työntekijöihimme ja haluamme, että työntekijämme voivat luottaa työnantajaansa sekä toisiinsa.
Arvot
Haluamme MediAvun ja työntekijän arvojen kohtaavan ja että jokainen työntekijämme voi olla ylpeä siitä, että työskentelee MediAvussa.
Asiakastyytyväisyys
Palvelumme on syntynyt asiakkaan tarpeesta ja toimintamallimme on luotu yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kaiken toimintamme lähtökohta on tiivis asiakasyhteistyö ja asiakkaan tarpeiden täyttäminen. Pidämme päivittäin yhteyttä asiakkaidemme kanssa ja olemme ajan tasalla siitä, mitä asiakas todella tarvitsee. Kun asiakkaan kasvoilta paistaa tyytyväisyys, olemme onnistuneet täyttämään odotukset ja ehkäpä jopa ylittämään ne. Silloin tiedämme, että olemme onnistuneet yhdessä!
Ihmisläheisyys
Arvostamme toisiamme ja kunnioitamme erilaisia tapoja toimia. Olemme aidosti kiinnostuneita ympäristöstämme ja ihmisistä, joiden kanssa olemme tekemisissä. Meille on tärkeää olla helposti lähestyttäviä lääkäreille, kunta-asiakkaillemme sekä tietysti myös toisillemme.
Luottamus
Haluamme työskennellä ympäristössä, jossa voimme luottaa toisiimme ja jokainen kantaa vastuun työtehtävistään loppuun saakka. Luottamus on äärettömän tärkeää niin asiakassuhteissa kuin työyhteisön sisälläkin.
Innovatiivisuus
Uskomme sekä työyhteisössämme että asiakasyhteistyössä aitoon hierarkiattomaan vuorovaikutukseen, josta syntyy päivittäin huippuideoita. Olemme rohkeita viemään uusia ajatuksia eteenpäin ja valmiita tekemään nopeitakin päätöksiä huippuideoiden toteuttamiseksi. Innovatiivisuus on meille voimavara ja menestyksen avain, jonka ansiosta olemme Suomen johtava lääkäreiden suorarekrytointiyritys.
Työsuhde-edut
Työntekijämme ovat menestyksemme avain, joten me myös panostamme heihin! Henkilökohtaisia onnistumisia ja yhteisiä saavutuksia juhlitaan porukalla ja niistä myös palkitaan hyvin. Työntekijämme ovat ehdotuksillaan aktiivisesti mukana työsuhde-etujen laatimisessa ja toteutamme uusia ideoita ilomielin.
Tällä hetkellä työsuhde-etujen listalta löytyy mm. Liikunta-, kulttuuri- ja hammashoitoetuus ePassilla, laaja työterveyshuolto, puhelinetu, alennukset yhteistyökumppaneiltamme, joustavat työaikajärjestelyt, uudet ja ergonomiset työvälineet, yhteiset liikunta- ja työhyvinvointiprojektit sekä huisin hauskat henkilöstötapahtumat!
Avoin hakemus
Rekrytoimme lääkärirekrytointiin vahvistukseksi ja asiakkaiden kumppaneiksi enimmäkseen myyntihenkisiä joukkuepelaajia.
Mikäli koet samaistuvasi yrityksemme arvoihin ja kulttuuriin, jätä yhteydenottopyyntö alla olevasta linkistä.
Joona Virkkala
Toimitusjohtaja
040 1471 999