fbpx

Työviikkoni Sairaala Novan psykiatrialla

Kertomus työviikostani,

Terveiset Sairaala Novan psykiatrialta! Työskentelen psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä nyt somatopsykiatrian ja syömishäiriöiden hoitomalleissa. Edeltävän 2,5 vuoden aikana olen nähnyt monia osastoja toiveideni mukaan ja työskennellyt myös aiemmin avohoidossa. Päivystyksiä on ollut noin kerran kuussa. Nykyisessä työpisteessä tapaan viikoittain potilaita molemmista hoitomalleista. Somatopsykiatrian työtehtävissä tapaan potilaita myös somatiikan osastoilla. Tässä työssä voin yhdistää aiempaa työkokemustani mm. työterveyshuollosta ja fysiatrialta.

Yleensä maanantaisin minulla on vastaanotto- ja puhelinaikoja potilaille. Tiistaisin minulla on aamusta potilastyötä ja sitten syömishäiriöiden hoitomallin tiimi, jossa yhdessä käsittelemme potilaita moniammatillisesti erikoislääkärin johdolla. Olen aloittanut työt neuromodulaatiohoitojen parissa aiemmin TMS-hoidon osalta ja nyt myös ECT-työryhmässä. Joulun alusviikolla tiistaina osallistuin ECT-työryhmän palaveriin, jossa käsittelimme lähetteitä ja ECT-hoitojen toteutukseen liittyviä asioita erikoislääkärin ohjauksessa. Päivä jatkui erikoistuvien koulutuksella.

Keskiviikkoaamuisin on psykiatrian avohoidon lääkäreiden yhteinen meeting. Silloin käydään läpi ajankohtaisia asioita, ja kollegoilta on mahdollista kysyä kliinisesti askarruttavia asioita. Tämän jälkeen minulla on vastaanottoa ja sitten somatopsykiatrian työryhmän yhteinen tiimiaika hoidon suunnitteluun ja potilasasioiden käsittelyyn moniammatillisesti. Työryhmässä on aina ylilääkäri paikalla, ja ylilääkäri Tuula Pesonen ohjaa erikoistuvaa tiimin aikana ja erillisen, viikoittaisen ohjaustunnin aikana. Tuulalla on vuosien kokemus yleissairaalapsykiatrialta ja syömishäiriöistä. Lisäksi Tuula on ansioitunut mm. tutkimuksen ja oppikirjojen kirjoittamiseen saralla. On mahtava tilaisuus saada työskennellä Tuulan ohjauksessa. Tiimin jälkeen käymme kollegoiden kanssa yhdessä syömässä ja sitten hoidan kirjallisia potilasasioita ennen ryhmätyönohjausta.

Torstaisin minulla on pääsääntöisesti vastaanottoja ja puhelinaikoja. Perjantaisin teen myös potilastyötä ja iltapäivisin on neuromodulaatiohoidoista TMS-työryhmän palaveri, jossa käsittelemme saapuneet lähetteet ja suunnittelemme potilaiden TMS-hoitojen toteutusta. Myös TMS-tiimissä erikoislääkäri ohjaa erikoistuvaa.

Kokonaisuudessaan koen työn psykiatrialla olevan hyvin monipuolista. Pidän tärkeänä osasto- ja avohoidon yhteistyötä, ja työskentely molemmissa tahoissa on siten tärkeää. Koulutukset toteutuvat professorin ja kliinisen opettajan ohjauksessa. Koulutuksesta olen saanut paljon apua käytännön työhön, ja toteutus on ollut toimiva. Myös talon ulkopuolisiin koulutuksiin on ollut mahdollista osallistua. Kaikilla on oma erikoistumissuunnitelmansa ja toiveita sijoitusten suhteen on kuunneltu. Halutessaan erikoistuva voi tehdä myös tutkimustyötä, mutta tähän ei ketään painosteta. Työmahdollisuudet ovat laajat ja erikoistuvien toiveita kuunnellaan Novan psykiatrialla. Työvoimapula meillä on jatkuva, joten siksi olisi mahtava saada juuri sinut mukaan työskentelemään kanssamme. Mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet viime vuosina ja nopeasti COVID-19-pandemian myötä. Siksi kaikilla erikoisaloilla psykiatrian osaaminen on entistäkin tärkeämpää.

Tervetuloa Novaan psykiatrialle!

Inari Burton, LT
Psykiatriaan erikoistuva lääkäri

YEKin tk-palvelujen suorittaminen Oulaisissa

Olen Ulrika Sieppi, 25-vuotias Oulun yliopistosta keväällä 2022 valmistunut lääkäri. Olen asunut lähes koko elämäni Oulussa, jossa suurin osa ystävistäni ja perheestäni asuu. Vapaa-ajalla urheilen paljon mm. salibandyn, jääkiekon, padelin ja kuntosalin parissa. Järkkäilen myös monenlaisia aktiviteetteja ja reissuja.

Aloitin juuri erikoistumiseen liittyen sairaalapalvelujen kerryttämisen kirurgialla Oulaskankaan sairaalassa ja todennäköisesti tulevaisuudessa minusta tulee ortopedi. Pari vuotta sitten sain MediAvun kautta sovittua työt 5. vuoden kandiksi Oulaisten terveyskeskukseen. Oulainen osoittautui sen verran mukavaksi paikaksi, että jatkoin sitten töitä koulun ohella viimeisenä opiskeluvuotena ja valmistumisen jälkeen tein 9 kk YEKiin liittyvät tk-palvelut myös sinne.

Monipuolista lääkärintyötä hyvässä ohjauksessa

Oulaisten terkkari oli sopivan kokoinen paikka aloittaa. Meitä oli 5–8 lääkäriä töissä, joista YEKiläisten tukena oli useampi kokenut terveyskeskuslääkäri. Oulaisten tk:ssa pääsi tekemään monipuolisesti eri töitä. Vastaanoton lisäksi sai päivystää, olla osastolla, neuvolassa, koululääkärinä sekä kotisairaanhoidon, vanhainkotien ja muiden asumispalveluyksiköiden lääkärinä. Kaikkiin tehtäviin sai oman perehdytyksen, joten ei tarvinut stressata etukäteen mitä missäkin piti tehdä. Lisäksi tk:ssa pystyi matalalla kynnyksellä kysymään kollegoilta ja usein myös kokeneet hoitajat osasivat vastata kysymyksiin.

Terveyskeskuksessa oli oma konsulttilääkäri, jolla ei ollut omia potilaita vaan hoitajat ja muut lääkärit pystyivät milloin tahansa kysymään häneltä. Hoitajista osa piti omaa erikoisvastaanottoa ja mm. diabetes-, keuhko-, sydän-, depressio-, syöpä- ja päivystävän sairaanhoitajan vastaanotot löytyivät talosta.

Oulaskankaan sairaalan läheisyydestä on etua

Oulaisten tk oli myös siksi hyvä ja opettavainen paikka koska se on Oulaskankaan sairaalan vieressä ja sairaalan puolelta sai kattavasti laboratoriokokeita ja kuvantamistutkimuksia, joiden avulla sai itse hoitaa potilaat alusta loppuun tai ainakin hyvin pitkälle. Sairaalan puolelta sai RTG:t, tietokonekuvaukset, ultraäänet ja MRI-rekka kävi säännöllisesti. Lisäksi sairaalasta pystyi konsultoimaan mm. kirurgia, sisätautilääkäriä, lastenlääkäriä, gynekologia, korvalääkäriä ja urologia.

Hyvää terkkarissa oli myös se, että työaikaan pystyi itse vaikuttamaan, tarvittaessa sai vapaata, YEKiin liittyviä koulutuksia sai järjestymään hyvin ja pystyin osan palveluista tekemään 4-päiväisenä pidennetyllä työajalla. Iso plussa oli myös, että vieressä olevassa Oulaskankaan sairaalassa pystyi tekemään iltaisin YLE-päivystyksiä joista sai mukavasti lisäkokemusta ja tienestiä.

Oulaisten terveyskeskus on hyvä paikka oppia

Nuoren lääkärin kannattaa valita Oulaisten terveyskeskus koska sieltä saa monipuolisen kokemuksen tk-lääkärin työstä. Paljon pääsee tekemään itse, mutta apua ja tukea saa matalalla kynnyksellä. Työilmapiiri on mukava ja kannustava, nuoriin lääkäreihin suhtaudutaan hyvin ja reilusti eikä mahdottomia odotuksia heitetä heidän hartioille.

Ulrika Sieppi, Oulaisissa YEKin tk-palvelut suorittanut nuori lääkäri

Uusia mediapulaisia

MediAvussa on aloittanut neljä uutta työntekijää. Silja Hyrkäs ja Elisa Koskela aloittivat työn rekrytointikoordinaattoreina, Mari Rantakangas rekrytointiassistenttina ja Silvia Jäske Kuopion uutena kandivastaavana. Käy lukemassa uusien työntekijöidemme esittelyt linkkien takaa.

Elisalta ja Siljalta saat lisätietoa lääkärin avoimista työpaikoista, palkkauksesta ja työnkuvista. Silviaan voit olla yhteyksissä kun mieleesi tulee jokin kiva Kuopioon sijoittuva lääkisyhteistyö, jossa voisimme olla mukana.

Kokemuksia Kannuksen terkasta

Morjens! Olen Mikko, 29 v kaveri Nivalasta. Opiskelin Oulun lääkiksessä ja valmistuin keväällä -21. Valmistumisen jälkeen aloitin heti tekemään YEK-palveluita Lestijokilaaksojen terveyskeskuksissa (Kannus, Toholampi ja Lestijärvi). Aloitin yleislääketieteeseen erikoistumisen -22. Tällä hetkellä asun Ylivieskassa 40 km päässä Toholammista ja Kannuksesta yhdessä kihlattuni, pienen tyttövauvan ja Fanni-koiran kanssa. Koko ikäni olen pelannut jalkapalloa, mutta nyt pelaaminen on ollut tauolla. Lisäksi tykkään lukea ja pelata pleikkarilla.

Lääkärinä Kannuksessa

Tällä hetkellä kuljen näiden kolmen eri terveyskeskusten välillä. Pidän kaikissa paikoissa normaalia vastaanottoa ja lisäksi äitiys- ja lastenneuvolaa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa. Kaikkien näiden kolmen kunnan yhteinen päivystys toimii Kannuksessa ja Kannuksessa on myös vuodeosasto. Työnkuvani on siis hyvin monipuolinen ja pääsen hoitamaan ihmisiä hyvin erilaisissa elämän vaiheissa. Ihmisten tulosyyt lääkärille vaihtelevat paljon.

Lestijokilaaksoon päädyin työskentelemään lähinnä siksi, että puolisoni sai töitä Ylivieskasta ja muutimme sinne. Itse en halunnut työskennellä Ylivieskassa tai Nivalassa, koska siellä on niin paljon ystäviä ja sukulaisia. Kannuksessa oli työskennellyt muutama opiskelukaveri ja heiltä olin kuullut positiivista palautetta, joten Kannus tuntui sopivalta paikalta.

Kannuksessa pääsee todella monipuolisesti tutustumaan terveyskeskustyöhön. Röntgen ja laboratoriopalvelut ovat helposti saatavissa ja lisäksi vastaanotolla on ultraäänilaite käytettävissä potilaiden tutkimiseen.

Mukavassa työporukassa lääkäri saa hyvin tukea

Työyhteisö meillä on todella positiivinen ja ammattitaitoinen. Kokeneet hoitajat ja terveydenhoitajat ovat todella suuri apu etenkin nuorelle uraa aloittelevalle lääkärille.

Työyhteisö Kannuksessa on hyvin tiivis ja tätä kuvastaa hyvin se, että lääkäreiden Whatsapp-ryhmässä on edelleen aktiivisina jäseninä lääkäreitä, jotka ovat useampi vuosi sitten siirtyneet sairaalaan töihin suppeammille erikoisaloille.

Talon omana lääkärinä saa ohjausta ja koulutusta

Ohjaustunnit on pyritty järjestämään viikoittain. Nyt syksyllä pitkään seniorina toiminut EL siirtyi eläkkeelle ja uusi erikoislääkäri on aloittamassa hänen tilallaan. YEK-palveluita suorittavalla on oikeus ohjaukseen, joten nyt siirtymävaiheessa ohjaus tapahtuu Perhojokilaakson ohjaavan lääkärin kanssa. Ohjaustunnit on pyritty järjestämään torstaisin ennen Soiten yhteistä viikoittaista koulutusta, jossa eri alojen erikoislääkärit pitävät luentoja ja lisäksi YEKkiläiset ja erikoistuvat pitävät esityksiä. Koulutuksiin osallistumiseen suhtaudutaan hyvin myönteisesti ja koulutuksiin on hyvin päässyt osallistumaan.

Työnkuvaan ja työaikoihin pystyy hyvin vaikuttamaan. Osa lääkäreistä tekee osan päivistä etätyötä ja lisäksi osa tekee neljänä päivänä pidemmän päivän, joten sen jälkeen pystyvät pitämään kolmen päivän vapaat. Lisäksi halutessaan pystyy tekemään neuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa.

Kannuksessa on käytössä LifeCare-potilastietojärjestelmä, joka on myös käytössä Kokkolan keskussairaalassa. Tämä helpottaa huomattavasti ESH:n ja PTH:n yhteistoimintaa, koska kaikki tekstit ovat molemmille tahoille näkyvissä.

Mikäli haluaa monipuolisen työnkuvan ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhön on Kannus todella hyvä valinta.

Lisäksi logistisesti Kannus sijaitsee Oulun ja Kokkolan välisen junaradan varrella, joten kulkeminen on helppoa. Ohjaukseen ja perehdytykseen on pyritty Kannuksessa panostamaan. Yksin vaikeiden potilaiden kanssa ei tarvitse jäädä vaan aina löytyy joku, jolta kysyä. Itsekin olen yrittänyt jatkaa tätä kollegiaalista perinnettä ja aina päivän päätteeksi olen käynyt nuorempien kollegoiden huoneet läpi ja tarvittaessa ollaan käyty potilastapauksia läpi, jotka kuluneelta päivältä ovat jääneet askarruttamaan.

Toivotan lääkärit tervetulleiksi työkaveriksi Kannukseen!

Mikko Alahautala
Soitessa Yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri

Aurora Keskinen erikoistuu yleislääketieteeseen Malmin terveysasemalla

Aurora Keskinen, 30, saa seniorituen lisäksi vertaistukea samassa vaiheessa uraa olevilta kollegoilta.
Koulutus: lääketieteen lisensiaatti, erikoistuu yleislääketieteeseen
Tehtävä: terveyskeskuslääkäri
Parasta töissä: monipuolisuus, vaihtelevuus, pitkäaikaiset potilassuhteet

Erikoistuva lääkäri ei jää yksin

Tykkään yleislääketieteestä, sillä siinä pääsee näkemään ihmiselämän koko kirjon. Erikoistuvana lääkärinä arvostan vankkaa tukea, jota saan kokeneemmilta kollegoilta.

Valmistuin lääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2018. Lähdin suorittamaan erikoislääkärikoulutukseen kuuluvaa yhdeksän kuukauden terveyskeskusjaksoa Malmin terveysasemalle ja sillä reissulla olen edelleen. Olen viihtynyt hyvin.

Työni terveyskeskuslääkärinä on varsin monipuolista, päivien sisältö vaihtelee paljon. Viikkoon voi kuulua vastaanottopäivien lisäksi esimerkiksi neuvolaa ja toimenpidepäiviä.

Pidän akuuttien tilanteiden hoitamisen lisäksi siitä, että minulla on pitkäaikaisia potilassuhteita. On hienoa päästä hoitamaan tutuksi tulleita ihmisiä pitkällä aikajänteellä.

Yleislääketiede on niin laaja alue, että saattaa kulua pitkä aika, ennen kuin joku asia tulee vastaan toisen kerran. Rutiinit eivät välttämättä synny kovin nopeasti. Erikoistumisvaiheessa on tärkeää saada kokeneemman lääkärin tukea.

Minulle on nimetty oma ohjaaja, jonka kanssa tapaamme säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa. Erikoislääkäriohjaajat järjestävät Malmin terveysasemalla viikoittain aamukoulutusta kaikille yleislääketieteeseen erikoistuville. Myös yliopisto järjestää meille koulutusta, samoin työnantaja. Esihenkilöni suhtautuu koulutuksiin myönteisesti, hänen kanssaan on helppo sopia ajankäytöstä.

Kliinisen osaamisen lisäksi on tärkeää oppia työn hallintaa ja oman jaksamisen ylläpitoa. Se on osa ammattiin kasvamista, josta juttelemme ohjaajan kanssa usein.

Malmin terveysasema on hyvä erikoistumispaikka

Mielestäni Malmin terveysasemalla on hyvä erikoistua. Niin sanotun seniorituen lisäksi tykkään siitä, että saan vastaavassa uravaiheessa olevilta kollegoilta vertaistukea. Kaikki ammattilaiset kysyvät toisiltaan ja tukevat toisiaan, työkulttuuri on avoin ja yhteishenki hyvä.

Tuntuu, että ihmisten viihtyvyyteen ja sitouttamiseen on täällä panostettu, sillä ihmiset haluavat auttaa toisiaan kehittymään.

Jos voisin, vapauttaisin hoitajat puhelimen äärestä tekemään moniammatillista potilastyötä. Voisimme työparina hoitaa potilaita yhdessä, niin kuin tarkoitus on. Hoitajien työaikaa kuluu kuitenkin paljon esimerkiksi juuri puheluihin, vastaavasti lääkärien työaikaa kuluu muuhun kuin lääkärin työhön. Kaikkien sote-alan ammattilaisten pitäisi päästä tekemään sitä työtä, mihin heidät on koulutettu.

Terveyskeskustyö on valtavan antoisaa. Pidän siitä, että omaa työnkuvaa voi räätälöidä kiinnostuksensa mukaisesti esimerkiksi neuvolatyöhön tai diabeteksen hoitoon. Työtä tehdään ainakin tällä hetkellä arkisin päiväsaikaan, se on mielestäni yksi kirkas etu. Työ ja vapaa-aika pysyvät tasapainossa.

Aurora Keskinen, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri Malmin terveysasemalla

Kuva: Harva Marketing

Nuori lääkäri Riihimäen terkassa

Olen Assi Salomaa, Kuopiosta huhtikuussa 2022 valmistunut 28-vuotias lääkäri. Kotoisin olen pääkaupunkiseudulta, jonne palasin opiskelujen jälkeen. Vapaa-aikaani tykkään viettää koirani kanssa. Harrastan myös salibandyä ja treenailen salilla.

Tällä hetkellä työskentelen terveyskeskuslääkärinä Riihimäellä, jonne päädyin töihin kandikesän kautta. Ennen vitosen kandikesää laitoimme ystäväni Sallan kanssa MediAvulle viestiä ja tiedustelimme, millaisia kesätyöpaikkoja olisi tarjolla lähellä pk-seutua. Saimme muutamia vaihtoehtoja, joista sitten päädyimme sopimaan työt Riihimäelle. Kandikesä sujui tosi kivasti, ja olisiko ollut noin kuukausi töiden jälkeen, kun jo sovittiin samaan paikkaan YEK-jakso.

Töissä viihdytään ja kollegaa tuetaan

Riihimäellä tk-lääkärin työpäivät vaihtelevat. Terkassa on eri tehtäviä, kuten neuvolaa, päivystystä ja tk-vastaanottoa. Marras- ja joulukuun 2022 olin itse pelkästään päivystyksessä, koska tykkään siitä. Riihimäen ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat mahtava työporukka sekä yhteishenki, joka ulottuu yli ammattirajojen. Lisäksi koulutuksiin ja ohjauksiin pääsee osallistumaan hyvin ja seniorituki on kunnossa. Kaikille lääkäreille on nimetty oma seniori, jolta saa aina apua. Myös kaikilta muilta kollegoilta saa kysyä ja varsinkin, jos jollakin löytyy jokin erikoisosaaminen, niin sitä sitten hyödynnetään. Aina saa apua, eikä koskaan ole tarvinnut jäädä yksin haastavien asioiden kanssa. Työporukan kesken järjestetään myös virkistyspäivä, pikkujouluja ja nyyttäreitä kahvihuoneessa.

Riihimäen terveyskeskus on hyvä koulutuspaikka

Nuoren lääkärin tai kandin on helppo aloittaa työt Riihimäen kivassa ja tukevassa työyhteisössä. YEK-koulutuspaikkana Riihimäki on erityisen hyvä, koska täällä saa monipuolista kokemusta erilaisista tk-lääkärin sektoritöistä (osastot, vastaanotto, päivystys, koulut, neuvolat jne). Esimerkiksi minulla on ollut alkuun tk-vastaanottoa ja neuvolaa. Pari kuukautta olin pelkästään tk-päivystyksessä ja syksyllä 2023 menen tk-sairaalan osastolle.

Ohjausta on järjestetty oman seniorin kanssa kerran viikossa. Myös juniorimeeting (esityksiä, potilastapauksia) järjestetään viikoittain. Talon sisäistä tai yhteistä koulutusta tulevan hyvinvointialueen sisällä on myös viikoittain. Työnkuvalliset toiveet huomioidaan kyselemällä lääkäriltä, mikä häntä kiinnostaa. Mahdollisuuksien mukaan saa tehdä sitten kiinnostuksen kohteisiin sopivaa työtä. Koska itse tykkään päivystää, sovimme ylilääkäri Paulan Kantolan kanssa, että olen 2 kk päivystyksessä. Neuvolatyöstä pidän myös, ja tätä sektoria tein 6 kk.

Riihimäki sopii hyvin työpaikkana henkilölle, joka haluaa oppia monipuolisesti tk-työtä ja tykkää tiimityöstä hyvässä työyhteisössä. Myös esim. tk-päivystyksen opetteleminen Riihimäellä on mukavaa, sillä paikalla on aina vähintään kaksi päivystäjää, joista toinen on tai molemmat ovat valmistuneita lääkäreitä.

Suosittelen lämpimästi Riihimäkeä työpaikaksi. Tervetuloa kollegaksi!

Assi Salomaa

MediAvun vuosi 2022

Jouluinen tervehdys! Joulun ja vuodenvaihteen lähestyminen tuovat monelle levollisen ajatuksen siitä, että pian on hetki aikaa hengähtää ja rauhoittua. Tämä ajatus on myös meille mediapulaisille tärkeä. Kulunut vuosi 2022 on ollut tapahtumarikas ja mieleenpainuva lääkärirekrytoinnin saralla.

MediApu täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Asiakaslähtöisyys ja inhimillisyys ovat arvojamme, ja nämä elementit ovat kantaneet vuosien läpi säilyttäen meidät suorarekrytoinnin markkinajohtajana. Voimme olla ylpeitä siitä, että saamme jatkaa matkaa ja keskittyä jatkossa turvaamaan hyvinvointialueiden lääkäriresursseja. Ensi vuosi onkin erittäin mielenkiintoinen meille kaikille alan toimijoille, kun hyvinvointialueet aloittavat virallisesti toimintansa.

Mennyt vuosi tarjosi pitkän tauon jälkeen entistäkin runsaamman kattauksen niin isoja kuin pienempiäkin tapahtumia, joissa olimme mukana. Tapasimme kasvokkain tuhansia ja taas tuhansia lääkäreitä sekä kandeja eri puolilla Suomea. Iloksemme valtaosa tapahtumista toteutettiin ”livenä” paikan päällä. Marraskuu oli meille tapahtumien osalta kaikkein hektisin: MediAvun edustajia oli paikalla samaan aikaan Turussa lääkäripäivillä, Helsingissä hammaslääkäripäivillä sekä Jyväskylässä Päivystys 2022 –kongressissa. Aktiivisella osallistumisella erilaisiin tapahtumiin tuomme lääkäreille aina ajankohtaisimmat tiedot vapaista työpaikoista ja tapaamme lääkäreitä eri erikoisaloilta

Rekrytoimme vuonna 2022 yhteensä 815 lääkäriä ja hammaslääkäriä. Asiakastoimipaikkoja meillä on jo yli 250 kpl, mikä tuo lääkäreille ja hammaslääkäreille runsaasti mahdollisuuksia työllistyä.

Lääkäreiden kanssa kontakteja puhelimitse sekä viestitse kertyi 18 000 kpl. Päivittäisten keskusteluiden kautta autamme niin kandeja kuin kokeneempiakin lääkäreitä löytämään mieluisia töitä urapolkujen eri vaiheissa.

Suositut webinaarimme saivat jatkoa. Elokuinen päihdepotilaan hoitoa käsittelevä webinaarimme keräsi jopa 489 kuulijaa! Webinaarimme käsittelivät kuluneen vuoden aikana tuoreinta tietoa myös mm. raskaudenehkäisystä ja -keskeytyksestä, akuuttilääketieteestä sekä koulutuspaikkauudistuksesta. Tammikuussa jatkamme lapsipotilaan kohtaamisen ja helmikuussa työhyvinvoinnin ja jaksamisen teemoilla.

Lahjoitimme tänä vuonna asiakaslahjoihin ja joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen yhdistystoiminnan kautta.

Missä sinä haluaisit työskennellä ensi vuonna?
Joulun pyhinä työasiat eivät ole päällimmäisenä mielen päällä vaan tärkeää on rauhoittua ja levätä. Mikäli kuitenkin joulun rauhalliset hetket herättävät ajatuksia tulevista töistä, kerrothan meille toiveistasi? Jaa meille toiveesi, niin me autamme seuraavan työpaikan valinnassa.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulua!
T. MediAvun väki

Lastentautien erikoistuvana Jyväskylässä

Hei! Olen Juuso Matkaselkä, lastentautien erikoistuva lääkäri Jyväskylässä. Olen ollut lastentaudeilla kaksi ja puoli vuotta. Tästä jaksosta olen viimeisen vuoden toiminut erikoistuvien vanhimpana ja pian suuntaan yliopistosairaalaan erikoistumisen loppuvaihetta varten.

Lastentaudeilla erikoistuva lääkäri työskentelee päiväpäivystyksessä, lastenosastolla, vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolla sekä hoitokeskuksessa (jota voisi kutsua myös päiväsairaalaksi). Infektiot ja muut akuutit ongelmat muodostavat suurimman osan potilaista, mutta paljon on myös pitkäaikaisia potilaita. Yleisiä hoidon syitä ovat allergiset sairaudet, reumasairaudet, keskosuuteen liittyvät ongelmat, diabetes ja gastroenterologiset sairaudet. Lastentautien kirjo on kuitenkin laaja, ja Novan kokoisessa sairaalassa pääsee näkemään paljon myös harvinaisia ongelmia. Pidemmälle ehtineet erikoistuvat tekevät myös poliklinikkatyötä ja yleensä jakson lastenneurologialla.

Uuden lääkärin perehdytys

Uusien lääkäreiden perehdytystä on kehitetty jatkuvasti. Ensimmäisinä päivinä sijoitus on aina ”ylimääräisenä” niin, että on aikaa yleensä vanhemman erikoistuvan kanssa tutustua talon tapoihin ja tehtäviin. Erilaisia hätätilanteita harjoitellaan säännöllisesti simulaatioissa, ja erityisesti vastasyntyneiden hätätilanteissa toimimista harjoitellaan alkuvaiheessa paljon. Meillä on myös laaja ja hyvin ajan tasalla pidetty kirjasto hoito-ohjeita, joista löytyy vastaukset useimpiin kysymyksiin, joita alkuvaiheessa herää.

Erikoistuvan työnkuva on kaikilla melko samanlainen, mutta sijoituksia toki muokataan tarpeiden mukaan. Esimerkiksi lyhyttä reunajaksoa tekevät erikoistuvat ovat suuremman osan ajasta päivystyksessä ja osastoilla, kun taas lastentautien erikoistuvat pääsevät poliklinikkatyöhön aiemmin. Osa-aikaisuus on erikoistuvilla harvinaista, mutta lomat ja muut vapaat toteutuvat meillä erinomaisesti.

Lastentaudit on päivystysala, eikä kiireeltä voi aina välttyä. Ilmapiiri kuitenkin on hyvä ja hommat hoidetaan yhteistyössä. Missään sijoituksessa ei jatkossakaan joudu olemaan yksin. Apua saa aina tarvittaessa ja erikoislääkärit tulevat paikalle tarvittaessa nopeasti – päivystysaikanakin aina 30 minuutin sisään.

Miksi erikoistuvan lääkärin kannattaa tulla töihin Novan lastentaudeille?

Suurempaa keskussairaalaa ei Suomesta löydy, ja se näkyy. Meillä pääsee näkemään todella paljon erilaisia potilaita, ja monia asioita hoidetaan pidemmälle kuin pienemmissä sairaaloissa. Meillä on mahdollista saada monipuolinen osaaminen lastentaudeista ja syventää osaamista itseä kiinnostavaan suuntaan jo ennen yliopistovaihetta. Esimerkiksi itse olen tehnyt sydämen ja aivojen ultraäänikurssin ja kehitystyötä. Koulutukset toteutuvat erinomaisesti ja sisäisiin sekä ulkoisiin koulutuksiin pääsee hyvin osallistumaan.

Myös reunojen tekijät saavat meiltä kattavan katsauksen lapsiin. Suosittelen kokeilujaksoa myös niille, jotka ovat kiinnostuneita lastentaudeista, mutta eivät ole vielä varmoja siitä, mihin haluavat erikoistua – hukkaan se ei mene! Ja toisin kuin lehdistä on välillä saanut lukea, lastenlääkärien työllisyystilanne on tällä hetkellä erinomainen, ja tarve ei näytä olevan vähenemässä lähivuosikymmeninä.

Jyväskylä on erinomainen paikka myös siinä, että tarjolla hyvin laajasti töitä eri erikoisaloilta. Sairaala Novassa voi tehdä lähes kaikkien erikoisalojen palveluita, ja lähellä on monia terveyskeskuksia, joten erikoistumispolkua voi rakentaa pitkälle ilman muuttoja. Kaupunki on myös viihtyisä ja elinvoimainen ja täynnä luontoa ja urheilumahdollisuuksia.

Toivottavasti innostut erikoistumaan lastentaudeille Sairaala Novaan!

Juuso Matkaselkä
lastentautien erikoistuva lääkäri, Sairaala Nova

Joona Virkkala MediAvun toimitusjohtajaksi

Joona Virkkala on nimitetty MediAvun toimitusjohtajaksi 21. lokakuuta 2022 alkaen. Heli Anttila siirtyy toimitusjohtajan paikalta muihin tehtäviin MediAvun ja Pihlajalinna-konsernin ulkopuolella.

Pihlajalinnassa julkisten palveluiden asiakkuusjohtajana toimineelle Joonalle MediApu on jo entuudestaan tuttu, sillä ennen Pihlajalinnan pestiä hän työskenteli MediAvun aluepäällikkönä. Asiakkuusjohtajana Virkkala on työskennellyt kokonaisulkoistusten ja konsernin muiden julkisten palveluiden myynnin parissa, mikä antaa hänelle toimitusjohtajan tehtävään tukevan pohjan.

Yhdessä rekrytoinnin huippuammattilaisten kanssa pääsemme jatkamaan MediAvun jo yli kymmenen vuotta kestänyttä matkaa kuntien, jatkossa hyvinvointialueiden, ja erikoissairaanhoidon yksiköiden luotettavana rekrytointikumppanina. Meillä on valoisa tulevaisuus edessä, summaa Joona.

Koko mediapulaisten tiimi kiittää lämpimästi Heli Anttilaa erinomaisesta johtamisesta, hyvästä työstä ja kehittävästä otteesta lääkärirekrytoinnin eteen. Toivotamme Joonan tervetulleeksi mediapulaisten joukkoon!

Kandikesän kuulumiset

Kuopion kandivastaava Eino tässä terve.

Menneenä kesänä sain aloittaa tk-urani Jyväskylässä. Täällä tuli opittua taas monenlaista lääketieteestä, työn teosta ja itsestään. Lääketieteen osalta huomasi, että paljon on jo mieleen tarttunut, mutta paljon sieltä vielä tiedonjyväsiä puuttuu. Tk-kesän kokemuksia näin jälkeenpäin pohtiessa, pääosaan nousivat kuitenkin lääketieteen sijaan erilaiset persoonat.

Ensimmäiset persoonat olivat terveyskeskuksen seniorit. Heidän osaamisestaan, jota he ystävällisesti meille kandeille jakoivat, olen äärimmäisen kiitollinen ja heidän apunsa olikin suurin voimavara koko kesänä. Heiltä oppi myös, että tk-työtä voi tehdä tuhansin eri tavoin, joista kaikista sai imeä oppia omaan työskentelyyn.

Toiset persoonat olivat niitä jotka vastaanotolle saapuivat. Tk-potilailla oli hyvin monenlaisia elämäntilanteita ja ongelmia, jokaiseen niistä täytyi hieman eri tavalla suhtautua ja samaistua. Huomasi, että vastaanoton tekee lääkäri vain korkeintaan puoliksi, potilaan persoona muutti suuresti vastaanoton laatua.

Viimeisenä kesän jälkeen mieleen jäi oma lääkäripersoona, jonka huomasi taas kesän aikana kehittyvän. Senioreilta poimitut parhaat palat, onnistuneet ja myöskin epäonnistuneet potilaskohtaamiset kaikki muokkasivat tapaa, jolla itse työskentelee. Parasta oli kuitenkin huomata, että töitä pystyi tekemään omalla persoonallaan ja juuri tästä potilailta saikin eniten positiivista palautetta.

Tk-työssä parasta olikin ihmisten hoito sairauksien sijaan. Hyvää syksyn alkua kaikille, olkaahan ihmisiksi.

Eino