Saana Ratilainen
045 630 4893 |
Saana on tullut mukaan Mediavun tiimiin hoitamaan kandien ja lääkäreiden rekrytointia vuonna 2024, mutta kokemusta lääkärirekrytoinnista hänelle on kertynyt vuodesta 2021 alkaen. Aiemman uran Saana on tehnyt pankkimaailmassa vuodesta 2007 lähtien, jossa neuvottelu- ja ongelmanratkaisutaidot on hiottu viimeisen päälle. Rekrytointiprosessista Saana pyrkii tekemään mahdollisimman helpon ja mukavan aurinkoisella otteella, joka näkyy myös aiemmin rekrytoitujen lääkäreiden tyytyväisissä palautteissa ja siinä, että lääkärit ottavat aina uudestaan yhteyttä tuttuun rekrytoijaan. Saanan motto onkin, että ”auta kuin haluaisit itseäsi autettavan.” Saana haluaa muodostaa aluksi kattavan kuvan lääkärin sen hetkisestä tilanteesta ja tarjota siihen sopivat ratkaisut. Hänen ajatuksensa onkin, että lähes kaikkeen löytyy lääkärille sopiva lopputulos ja onnistuneista lopputuloksista Saana saakin eniten onnistumisentunteita työssään!
Saanan aktiivista persoonaa mukailee vapaa-ajalla salibandyn kilpaa pelaaminen 2. divisioonassa ja uusimpana harrastuksena crossfit. Mikäli kaikki vapaa-aika ei mene urheillessa, niin sitten Saana mökkeilee perheen kanssa ja viettää aikaa luonnosta nauttien.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue
- Salon terveyskeskus
- Someron terveyskeskus
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote
- Tuusula: Hyrylä, Jokela ja Kellokoski
- Nurmijärvi: Kirkonkylä, Klaukkala, Rajamäki
- Pornainen
- Järvenpää